Hurjat voitti kärkikamppailun – VST:lle kauden avaustappio

Valtaosa putkista katkeaa joskus, vaikka nykyään kyetäänkin valmistamaan erittäin kestäviä materiaaleja. Lauantaina eräs putki tuli päätökseensä, kun kuluvan kauden yhdeksän ensimmäistä otteluaan voittanut Paimion Ruoska 4 maistoi tappion karvasta kalkkia ensimmäisen kerran hävittyään Halikon Hurjille 3-5 (0-2, 2-1, 1-2). Tämä tiesi myös sitä, että Hurjat siirtyi sarjataulukon kärkeen, sillä halikkolaisten maalisuhde keskinäisissä kamppailuissa on parempi. - Lue lisää

Otteluennakot Ruoska 4 – Hurjat & SB Somero 2 – Ruoska 4 (6.1.2018 14:00 & 16:00, Someron MH, Somero)

Joulunpyhät ja vuodenvaihde menivät kuin varkain monistakin eri seikoista johtuen, ja viime päivinä useilla on ollut edessä paluu arjen kuluttaviin rutiineihin. Näihin rutiineihin kuuluu myös se, että silmitön gurmandisuus vaihtuu pikkuhiljaa liikunnallisuuteen. Tästä saatiin esimakua jo tiistaina ykkössalissa, kun Paimion Ruoska 4 sulatteli rasvojaan ja nollaili promillejaan jopa hivenen haparoivissa harjoituksissa. Varsinaisiin tositoimiin päästään loppiaisena, kun VST-pelaajat matkaavat Somerolle kauden viidenteen turnaukseen. - Lue lisää

VST laittoi jälleen pelin poikki etuajassa

Vuoden viimeisen turnauksen toinenkaan ottelu ei tuottanut VST:lle suuria vaikeuksia, sillä turnausisäntä Loimaan Leisku 2 kaatui suhteellisen selvästi lukemin 12-0 (2-0, 10-0). Ottelun keskeyttämiseen vaadittu maaliero saatiin aikaiseksi sen verran aikaisessa vaiheessa, ettei viimeistä erää tarvinnut laittaa käyntiin lainkaan, mikä oli varsin ystävällistä, sillä tämän myötä toimitsijat, tuomarit ja molempien joukkueiden pelaajat pääsivät viettämään lauantai-iltaansa reilusti etuajassa. Näin kovan suuruusluokan reiluus tullaan todennäköisesti palkitsemaan lukuisin eri ansiomerkein seuraavana itsenäisyyspäivänä tasavallan presidentin toimesta, mutta palataan siihen joskus relevantimpana aikana. - Lue lisää

Voittoputki jatkuu – juuri nyt Ruoskaa ei tunnu pysäyttävän mikään

Kahdeksan ottelua ja yhtä monta voittoa – siinä Paimion Ruoska 4:n komea alkukauden saldo lauantain Loimaan turnauksen ensimmäisen ottelun jälkeen. Tällä kertaa vastaan asettui entuudestaan tuntematon Vilpas SB, joka joutui poistumaan kentältä rumien 4-16 (3-5, 1-10, 0-1) -tappiolukemien saattelemana. Ottelun keskeyttämiseen vaadittava 12 maalin ero tuli täyteen jo kolmannen erän alussa, joten runsaasta maalimäärästä huolimatta maksava yleisö ei välttämättä kokenut saaneensa rahoilleen täyttä vastinetta. - Lue lisää

Otteluennakot Vilpas SB – Ruoska 4 & Ruoska 4 – Leisku 2 (16.12.2017 15:00 & 17:00, Hirvihovi, Loimaa)

Tänään lauantaina Paimion Ruoska 4:llä on edessään kuluvan kalenterivuoden viimeinen turnaus, kun sarjajohtaja matkaa synkkään ja mystiseen Loimaan kaupunkiin jo toista ja samalla tiettävästi viimeistä kertaa, ellei sitten kauden jälkeen päädytä johonkin karsintaotteluihin. Vastaansa VST saa sarjan jumbopaikkaa hallussaan pitävän Vilpas SB:n ja turnausisäntä Loimaan Leisku 2:n. - Lue lisää

Tukkoinen suoritus venytti voittoputkea – VST jatkaa sarjakärjessä

Kauden seitsemäs ottelusuorite toi yhtä monennen voiton Paimiolaiselle salibandyjunalle nimeltä Ruoska 4 sunnuntaina Turun Sport Gardenissa. Vastassa oli toistamiseen kuluvan kauden aikana Kuusjoen Salibandy, joka nimellisestä kotijoukkuestatuksestaan huolimatta taipui lopulta maalein 3-8 (1-0, 1-5, 1-3). Selvähköstä erosta huolimatta paimiolaisilla oli ottelussa omat tuskanhetkensä, mutta erityisesti vahvan toisen erän ansiosta voittovaaka saatiin lopulta kallistettua suotuisaan suuntaan. - Lue lisää

Otteluennakko KJSB – Ruoska 4 (3.12.2017 13:00 , Sport Garden, Turku)

Monesta asiasta huomaa, että ollaan siirrytty joulukuun puolelle: maassa on jotain ainakin etäisesti lumeen viittaavaa, mainoksia tipahtelee postiluukusta kuin erotiikka-alan julkaisuja 80-luvulla, ja jokusen viikon kuluttua edessä on suurjuhla, joka on melko suosittu muiden paitsi sikaeläinten keskuudessa. Tiettävästi myös osa kalkkunoista äänestää tapahtumaa vastaan. Huomenna sunnuntaina Paimion Ruoskan nelosjoukkueella on edessä vuoden viimeisen kuukauden ensimmäinen ottelu, kun joukkue kohtaa Kuusjoen Salibandyn. - Lue lisää

VST voitti kärkitrillerin – Hurjat kaatui viimeisen minuutin maalilla

Lauantaina Salossa pelattiin suuresti kautta maakunnan odotettu salibandyn V-divisioonan kärkikamppailu vol.1, kun Halikon Hurjat ja Paimion Ruoskan nelosjoukkue kohtasivat. Ottelua voisi kuvailla vaikka sanapareilla äärimmäisen tasokas ja maksimaalisen kiihkeä, mutta toisaalta näinkin tehdessä saattaisi syyllistyä brutaaliin vähättelyyn. Hienoista tapahtumista ja suorituksista huolimatta tässäkin kamppailussa lopputulos on se asia, joka on ihmisten mielissä vielä vuonna 2157, ja tämän suhteen voidaan olla tyytyväisiä, sillä VST nappasi täydet sarjapisteet maalein 3-2 (1-2, 1-0, 1-0). - Lue lisää

Otteluennakot Hurjat – Ruoska 4 & Ruoska 4 – SC Wolves 2 (18.11.2017 13:00 & 16:00, Hanhivaaran liikuntakeskus, Salo)

Marraskuu on hujahtanut jo yli puolenvälin, ja Ruoska 4:n voittoisasta Loimaan pelireissusta on vierähtänyt jo lähes kolme viikkoa. Tänä aikana ei ole sattunut oikeastaan mitään mainittavaa, sillä olo on suurin piirtein yhtä tyhmä, ruma ja persaukinen kuin vielä lokakuun lopussakin. Onneksi salibandykaukalo ei kuitenkaan ole mikään älyn, kauneuden tai rikkauden mittari, sillä lauantaina on edessä kauden kolmas turnaus Salossa, jossa VST saa vastaansa sarjan muut pistemenetyksittä viilettävät kärkijoukkueet, eli Halikon Hurjat ja SC Wolvesin kakkosjoukkueen Paraisilta. Onkin selvää, että nyt paimiolaisjoukkkue punnitaan toden teolla, mikä tarkoittaa sitä, että jostain on kaivettava esiin pinta-alaltaan suhteellisen laaja henkilövaaka, joka kykenee näyttämään parin tonnin lukemia. - Lue lisää

Voittotahti säilyi myös SB Someroa vastaan – täysi peliaika jäi utopiaksi

Paimion Ruoskan nelosjoukkueen voittoisalle taipaleelle ei löytynyt pysäyttäjää kauden neljännessäkään ottelussa, kun vastaan tuli ennalta melkoinen kysymysmerkki, joka tottelee nimeä SB Somero 2. VST-juna käynnistyi dieselveturimaisen hitaasti, mutta loppujen lopuksi ottelun SB Somero 2 – Paimion Ruoska 4 loppulukemat 1-13 (1-6, 0-3, 0-4) kertovat paitsi merkittävästä tasoerosta, myös siitä, ettei salibandyviihdettä nähty 45 peliminuutin edestä  johtuen säännöissä mainitusta pykälästä, jonka mukaan ottelu keskeytetään, mikäli joukkueiden välinen ero on 12 maalin suuruinen. - Lue lisää